----

En oikein tiedä, mitä mulle kuuluu. Koulu on alkanut. Mä pelkään, että olen luisunut kauemmas kavereista, niillä on paljon sellaisia juttuja, jotka on niiden, ei mun. Tavallaan itsekin jätän tyhjää tilaa meidän väliin, en osaa puhua niille mun ongelmista, harvoin nekään puhuu omistaan. Ne puhuu jostain sarjoista ja on hulluja niin kuin aina, ei mun ongelmat mahdu siihen väliin. Tiedän, että mä olen niille tärkeä, tiedän että ne auttaa jos tarvin ja pyydän (ja joskus vaikken edes pyydä). Mä vaan en osaa puhua niille, en varsinkaan jos pitäisi kertoa kaikille yhtä aikaa. Yksi niistä neljästä mun viiltelystä tietää, mutta sillä on ongelmia itselläänkin niin paljon, ettei se jaksa huolestua siitä. Ja tästä yhdestä me pidetään huolta yhdessä niin paljon kuin pystytään.
Näillekin kavereille mä olen jonkinlainen "äitihahmo" (välillä ne vitsillä sanokiin mua äidiksi). Mä olen se järkevä, joka huolehtii ja kattoo perään (ja olen muuten fyysisestikin vanhin).

En osaa puhua kunnolla enää, tännekin on hankala kirjoittaa. Ja silloin kun puhun, niin puhun ihmisille, jotka puhuu omia asioitaan samaan aikaan ja keskustelut on sitä että mä puhun omista asioistani ja ne puhuu perään omistaan. Yleensä se olen sitten minä joka siirtyy suosiolla puhumaan niiden asioista. Pitäisi opetella pitämään puoliaan, mutta se on vaikeaa.