"Sun oli tarkotus pistää hei vastaan"
"Joo mä tiedän, oota - oota ihan hetki"
Pienen hetken mä olen taas siinä huoneessa, jossa on vaaleat seinät ja telkkarista tulee hiihtoa. Pienen hetken mä muistan tilanteen, jossa käsistä piti kiinni joku muu.
Ja sitten mä pakotan ulos naurahduksen, koska tyttökin nauraa. Mun mokailulle.
"Mä taidan olla aika surkea tässä"
"Yritä, kyllä sä mulle pärjäät"
Tyttö näkee, muttei kysy. Nauraa mulle ja kahdelle muulle mun rakkaalle ihmiselle. Nauraa itselleen.
"C'moon, rosanne, yritä nyt"
Mun on pakko hymyillä kun kierähdetään tytön kanssa ympäri. Mun on pakko nauraa, kun tyttö on niin lyhyt ettei seuraava liike meinaa onnistua ja päädytään lattialle epämääräiseksi kasaksi. Mun on pakko nauraa, koska tyttö vain on sellainen, kuin koskaan ei olisi huolia mistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti