Lyhyesti ja ytimekkäästi: mä haluaisin olla täysi-ikäinen.
Ihmiset pitää mua yleensä tyhmänä jos sanon tuon, sitten tulee sellaista "kerranhan sitä vaan ollaan nuoria", "sullahan on tosi hyvä tilanne jo nyt kun asut omillasi, mutta vanhempien omistamassa asunnossa", "miksi sä haluaisit lisää vastuuta?"
Mutta mun suurin syy tuohon toiveeseen on se, etten tule aina kovin hyvin toimeen äitini kanssa. Täällä pikkukaupungissa ihmiset pitää sitä lähes täydellisenä, mutta totuus on vähän toinen.
En mä oleta, että mun 18-vuotispäivänä tapahtuu joku ihme ja äiti ei enää olekaan mun kimpussa. Ei. Mutta mä haluan sen vapauden, että voin olla kuuntelematta sitä, haluan olla tasa-arvoinen sen kanssa, haluan ettei se voi kieltää mua poistumasta huoneesta, haluan ettei puhelun katkaisusta seuraa rangaistusta, haluan tuntea ja näyttää myös negatiivisia tunteita ilman pelkoa. Mä haluan lopettaa täydellisyyden tavoittelun pata-akan vuoksi, mä haluan oikeasti elää.
Olen harkinnut jopa välien katkaisua sitten kun mulla on siihen mahdollisuus, muut perheenjäsenet vaan olisi ongelma, koska kyllä mä isääni haluan olla yhteydessä. Olisi vaan niin ihana ajatus, ettei se enää koskaan voisi sanoa mulle, ettei muhun voi rakastua, ei vertailisi mun painoa keneenkään, ei haukkuisi mun ulkonäköä, ei heittelisi ivallisia kommentteja. Mun ei tarvitsi pelätä sen suuttumista.
Nuorempana, ala- ja yläasteikäisenä mulla oli tapana värittää kalenteriin vihreä ruutu, jos kukaan meidän perheestämme ei ollut sinä päivänä huutanut tai riidellyt. Keskiarvo oli noin 15 vihreää ruutua vuodessa. Huonoimpina vuosina alle kymmenen, ja sitten ihmiset välillä sanoo, "että en mä osaa edes kuvitella teidän äitiä huutamassa". Joo, hyvin on sekin jälkensä peittänyt...
vähän sama tilanne sekä äidin että vapaudentoiveiden suhteen, vaikka asunkin vielä vanhempien nurkissa. :/ että ymmärrän tunteen ja toivotan sulle voimia - aika voi kulua hitaasti, mutta me ollaan selvitty näin pitkälle ja jaksetaan kyllä loppuun asti, koska on pakko jaksaa.
VastaaPoistaen tiedä kuinka merkittävä vaikutus täysi-ikäisyydellä on perhesuhteisiin (tuleeko sitten todella kohdelluksi tasa-arvoisena?) mutta myönnän, että toiveissa olisi jonkinlainen oman elämän löytyminen. toivottavasti sinä löydät sen mitä etsit. sillä olet oikeassa - ajatus, että nuoruus sinällään tekisi siitä ajasta ihmisen parasta, on pahemman kerran vääristynyt ja jopa epäterve ja masentava.
en kehtaa kommentoida enää ensimmäiseen postaukseesi, mutta uskon, että löydät kyllä vielä kukkaistuoksun ja ilon elämääsi sieltä tuhkista. mutta jos ja kun sinulla on jäänyt paljon asioita käsittelemättä, paras ja ainoa tapa päästä (taas?) normaaliin ja onnelliseen elämään kiinni voi kyllä olla hyvin tuskallinen...
uskon, että selviät siitä. toivottavasti löydät itsellesi rauhan, jossa voit kulkea tietäsi eteenpäin. ja tosiaan, voimia!
Kiitos kommentista, oli piristävää saada sellainen noin pian blogin aloittamisen jälkeen :)
VastaaPoistaVoimia myös sinulle, jaksetaan molemmat ja toivottavasti sinäkin löydät sen mitä etsit <3