Kaiken peittävä ahdistus. Pakko päästä ulos, pakko päästä jonnekin pois. Juoksen sateessa. Rakeita, räntää, lunta, vettä. Taivaan täydeltä, hetkeen en näe muuta. Räntä sulaa vaatteiden sisälle. Huppu ei pysy päässä ja märät hiukset hakkaavat selkään. Jalat rummuttavat maata vähän kovempaa kuin olisi tarpeen. Kädet muuttuvat kylmästä punaisiksi. Rannassa vettävaluvana seistessäni tiedän, etten päässyt karkuun.
En osaa edes itkeä ja sisällä istun kylpyhuoneen lattialle terän kanssa.
Illalla puhun kaverin itsemurhasuunnitelmia ympäri. Ja toivon, että kerrankin joku sanoisi, että älä huolehdi, minä hoidan tämän.
Yöllä näen levottomia unia ja aamulla tuntuu, etten olisi nukkunutkaan.
Olisko tänään sama uudestaan?
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti