Mä juoksen päivisin rinkiä koulu - työt - ohjattavat harrastukset - asunto - kauppa -ystävät - koulutyöt - kotityöt. Viime vuonna näihin aikoihin mun keho löi stopin, nyt sinnitellään vielä. Mä en ymmärrä miksi mun on aina pakko jatkaa viimeiseen asti, siihen kunnes oikeasti on pakko hidastaa.
Keksin tässä yhtenä päivänä, mikä mun viiltelyn aiheuttaa ja tiedän, että jos mulla nyt vaan olisi aikaa työstää sitä yksin tai jonkun kuunnellessa, niin mulla olisi erittäin hyvä mahdollisuus päästä viiltelystä eroon. Mutta koskaan mulla ei ole sellaista hetkeä, ja niinpä se vaan siirtyy jatkuvasti eteenpäin. Pitäisi osata olla itsekkäämpi ja ottaa aikalisä, mutta on niin monta asiaa, jotka on tehtävä ja niin monta ihmistä, joille ei voi kääntää selkäänsä.
